Terveisiä kotiin!

Miten yksinkertaista tänä päivänä onkaan pitää yhteyksiä ystäviin ja sukulaisiin. On kännykät, tekstiviestit, sähköpostit ja skypet. Ennen lähelteltiin kortteja. Enää niitä ei tule edes ulkomailta. Tekstiviesti kertoo missä milloinkin ollaan. Tai fb -päivitys, viesti twitteriin tai blogi.  Semmosta se on, helppoa ja vaivatonta.

Mutta mutta. Viestistä jää jäljelle vain haihtuva muisto ellet satu olemaan viestejä arkistoiva. Ja arkistokin todennäköisesti häviää, kun kulloinenkin kone sanoo suhteensa irti.

Löysin äitini valokuvalaatikoista satakunta vanhemmilleni postittamaa korttia, joista reilut puolet oli Suomesta lähetettyjä.  Tähän malliin:
"Hei, onneksi olkoon isäinpäivänä. Eilen täällä Jyväskylässä palaveri, nyt lähdössä Tampereelle. Pakkasta on hiukan, luntakin jo sateli." Kortti isälle Jyväskylästä 9.11.62.

Kuokkalan sillasta ei Jyväskylässä vielä tuolloin ollut tietoakaan.

Ajankuvasta kertoo kortti Kemistä: "Rahat on miltei loppu, jäivät tuonne Haaparannan puolelle, kun piti ostaa "ilmaiseksi" kahvikuppeja, haarukoita ja suklaata". (11.2.63.) Silloin käytiin Haparandassa edullisemmilla ostoksilla. Ehkä vielä tänäänkin.

"Tervehdys täältä kaivosten varjosta. Jo hieman nipistlee tämä 30 asteen pakkanen. Kaunista seutua. Kuvassa oleva torni on iltaisin valaistu ja se on sitten kolkon näköinen, kun ympäristö on aivan pimeä".  Kortti äidille Outokummusta 20.2.64.

Onkohan kaivos vielä Outokummussa paikallaan?

Hei, terveisiä täältä pohjoisesta. Pakkasta 20 astetta, pitäisi käydä vielä tänään Torniossa ja sitten Ykspihlajan kautta Helsinkiin. Kyllä osaa tämä Oulun aurinko jo paistaa silmiä häikäisevän kirkkaasti. Kortti isälle Oulusta 3.4.65.

Taitaa Oulun Koskikeskus olla tänään tyystin toisennäköinen.

Ensimmäisen visiittini Pieksämäelle kuitttaan "on melkoisen oudon näköinen paikkakunta, ei järin kaupungilta vaikuta. Täältä jatkan huomenna Joensuuhun ja sieltä samana iltana Helsinkiin. Saa taas junassaolosta tarpeekseen." (6.12.62)

Kortit palauttavat mieleeni myös ensimmäisen Lapin matkani. Se suuntautui melkein Kilpisjärvelle, siellä oli ja on vieläkin pieni Peeran maja, jonka TUL 60 -luvun alussa rakennutti. "Ensimmäinen tunturi on valloitettu. Näitä maisemia ei voi kuvata, ne on itse koettava. Tämä on jotain."  (21.3.1964) Viikko pohjoisessa jätti pysyvän jäljen sydämeeni,  Lapissa  tuli sittemmin vietettyä monet keväät ja joulut.

 Kortit kertovat myös kesästä ja pitkistä polkupyöräretkistä. Ja myös siitä, että silloin teimme tyttöystäväni kanssa useita liftausreissuja. Se oli normaali tapa matkustaa, kun ei ollut rahaa. Kortilla piti äitiä rauhoittaa, kaikki hyvin.